Pohjanlahden toiselta puolelta – SSLDam päivitys kun sarjaa on pelattu 7-9 kierrosta 26:sta

Taustoja ja eroja

Ruotsissakin salibandya ja koko yhteiskuntaa varjostaa tällä hetkellä korona ja tilanne sekä vaihtelee paikkakunnittain että elää koko ajan, mutta on kaiken kaikkiaan selvästi Suomea heikompi. Jo muutaman kierroksen ajan naisten korkeimmalla sarjatasolla SSL Damissa on jouduttu pelejä siirtämään koronatapausten takia. Nyt pelit pelataan kokonaan ilman yleisöä, aikaisemmin syksyllä suurimmassa osassa peleistä oli sallittu 50 katsojaa katsomossa.

Samaan aikaan muutamilla alueilla on naisten Allsvenskan tasosta alaspäin kaikki salibandypelitoiminta keskeytetty ja keskeytystä juuri jatkettiin ainakin tammikuun puoliväliin saakka. Tasa-arvon näkökulmasta tuo edellä mainittu päätös käsitellä miesten ja naisten Allsvenskan joukkueita eri tavalla oli Ruotsin salibandyliitolta mielenkiintoinen linjaus. SSL:n sarjavastaavan ja seurojen välillä järjestettiin jo myös puhelinkokous, jossa oli ehdotettu SSL-sarjojen keskeyttämistä. Joukkueiden kassoista alkaa tulla pohja vastaan kun yleisö- ja oheistuloja ei ole, mutta samanaikaisesti kulut juoksevat, ja tilanne alkaa olla osalle seuroista kestämätön. Tällä viikolla uutisoitu 7 miljoonan kruunun (693 000 €) korona-tuki liiga- ja allsvenskanjoukkueille on vain hetkellistä tekohengitystä.

Ruotsin naistenliiga on tällä kaudella tasaisempi kuin muutamaan viime kauteen. Tähän vaikuttaa lähinnä terävimmän kärjen tason lasku. Kestomenestyjistä IKSUa ei enää ole ja KAIS Moralta puolestaan lähti käytännössä 1-ketju. Samalla ehkä myös sarjataulukon bottom-joukkueista ei tällä kaudella löydy yhtä heikkoa joukkuetta kuten toissakauden Örnsköldsvik tai Göteborg ja viime kauden Skoghall. Täksi kaudeksi 8 uutta suomalaispelaajaa siirtyi SSL Damiin ja suomalaisten pelaajien kokonaislukumäärä Ruotsissa on nyt 16. MyCoazh analysoi 2 vuotta sitten kaikki kauden 2018-19 SSL Dam -pelit ja aikoo nyt toistaa saman 182 pelin urakan!

Expressen-iltapäivälehti (Bonnier) osti SSL:n streamausoikeudet ja pyörittää nyt sekä streameja että sarjan uutisointia ja se on johtanut siihen, että jo Innebandymagazinetistakin tutut klikki-uutiset hallitsevat peleistä uutisointia. Se, että teet pelissä 2+0 tai 1+2 tehoja ei ole uutinen, mutta se on, että suojalasien reunat tekivät kaatuessa haavat silmäkulmiin ja nilkkaralli päätti pelin ennenaikaisesti.

SportExpressenPlayn streamauspalvelu, joka näyttää kaikki miesten ja naisten SSL:n pelit selostettuina, ei paljoa päänsilittelyjä saanut, kun paikallinen Pääkallo eli Innebandymagazinet kyseli katsojapalautetta lukijoiltaan. Asteikolla 1-5 pyydetyt arviot ja avoimet vastaukset olivat karua luettavaa. Missään kyselyssä kysytyssä asiassa vastausten keskiarvo ei ollut kolmosta parempaa (keskiverto) ja kun lopuksi pyydettiin vertailemaan edellisvuosiin, jolloin lähetykset tulivat SSLPlaysta + noin kerta viikossa yksi TV-peli Discoveryltä, tuomio oli selvä: puolet vastaajista oli sitä mieltä, että lähetysten taso on laskenut.

Lähetysten taso kuvaajan ja valaistuksen suhteen vaihtelee liikaa. Joissakin kentillä palloa ei meinaa erottaa matosta valaistuksen takia. Muutama (ensikertalais-) kuvaaja on aiheuttanut katsojilleen päänsärkyä seuraamalla kameralla pallon liikettä ja käyttämällä yli-innokkaasti zoomia, kun ruotsalaisissa areenoissa riittäisi kolme eri kuvaussuuntaa: molemmat päädyt ja keskikenttä, koska katsomot ovat melkein kaikkialla samanlaisia ”syvällä” olevia kenttiä, jotka oletettavasti alunperin on rakennettu käsipallokäyttöön.

Ruotsissakaan erätaukoja ei käytetä streamauksessa mihinkään, lähetyksissä on kyllä pelaajahaastatteluja ennen ja jälkeen pelin sekä erätauoilla, mutta mitään grafiikkaa kokoonpanojen lisäksi tai syvällisempää analyysiä peleistä ei ole tarjolla. Expressenillä on oma salibandyn viikko-ohjelma ja toimittaja, mutta niitä ei ole juurikaan tullut seurattua.

Lisäksi lähetysten netti läggää luvattoman usein, jälkilähetyksinä videot ovat toimivampia. Kovin mairittelevia arvioita ei annettu myöskään selostajista, joiden lajituntemuksen ohuutta kritisoitiin mutta myös sitä, etteivät he kovin hyvin tunnista pelaajia. Warberg – Malmö -pelissä selostaja sujuvasti 1½ erää viittasi virheellisesti Di Nardoon (50), kun kyse oli Silja Eskelisestä (55). Suurin epäkohta oli tietysti palvelun kuukausihinta 299 kruunua, jota useimmat pitivät yksikameratuotannosta aivan pöyristyttävänä.

Pelin erot SSL Damin ja meidän F-liigan välillä löytyvät pelinopeudesta (pallon liikkumaa nopeutta), pelikovuudesta (SSL Damissa sekä sallitaan että pelataan fyysisempää peliä) ja siitä tärkeimmästä, joka mahdollistaa tuon kovemman pelinopeuden, eli taidosta. SSL Damin yleinen taitotaso on Suomen F-liigaa selvästi edellä, taktisessa osaamisessa ruotsalaisvalmentajat ovat olleet suomalaiskollegoja jäljessä. Olennainen tekijä, joka selittää liigojen välisiä tasoeroja on se, että vaikka Ruotsin liigassakin on pääsääntöisesti nuoria pelaajia, lähes jokaisesta joukkueesta löytyy kuitenkin myös kokeneita, parhaassa peli-iässään olevia pelaajia.

Suomessa maajoukkuevalmennus on toivonut erotuomareilta kansainvälisiin peleihin paremmin valmistavaa sallivampaa linjaa mm. mailahäirinnän ja fyysisyyden suhteen. Toivottavasti kuitenkaan Rönnby – Lund ottelun tuomarilinja ja pelitapa (kotijoukkueen repiminen, raastaminen ja hakkaaminen) ei yleisty kummassakaan maassa. Peli näytti melko paljon samalta miltä SSL Herr pelit Falunin ja Storvretan välillä ovat viime vuosina olleet. Pelaajien ykkösfokus ei olekaan enää pallossa vaan siinä, miten vain horjuttaa vastustajaa fyysisessä pelissä.

Yksi iso ero Suomen ja Ruotsin välillä on siinä, että Ruotsissa salibandyvalmentajat ovat ensisijaisesti valmentajia, eivät naisten tai miesten joukkueen valmentajia. Tällä kaudella valmennusrintamalle on entisiä tai nykyisiä maajoukkuevalmentajia useissa SSL Dam joukkueissa. Mm. moninkertainen maailmanmestari sekä pelaajana että valmentajana Jan-Erik Vaara Karlstadissa, nykyisessä naistenmaajoukkueessa mukana oleva Per Tjusberg Pixbosta ja entisiä maajoukkuevalmentajia ovat mm. Kent Göransson Warbergissa ja Ulf Halstensson Morassa. Rönnbyn Andreas Harnesk valmensi vielä vuosi sitten Storvretan miehiä.

SSL Damin joukkueet ja kaudenalku

Joukkueet ovat nyt pelanneet eri määrän pelejä johtuen juuri näistä koronatapausten takia siirretyistä peleistä. Suurimmalla osalla joukkueista on pelattu joko 8 tai 9 peliä, vain Jönköpingillä 7. Viime kierroksen jälkeen ainoa puhtaan pelin joukkue sarjassa on enää Thorengruppen. Endre oli sitä vielä muutama kierros sitten myös, mutta sen jälkeen se hävisi syyskauden komeetalle Siriukselle. Kuten ne, jotka lukivat tämän blogin ensimmäisen version tietävät niin Endren kuin TTG:n tuloksissa oli myös ”ilmaa”, koska joukkueiden pisteodottamat per peli olivat jo tuolloin 2,57 ja 2,42, vaikka pisteet per peli oli vielä molemmilla 3,00.

Pisteodottama on teoreettinen tunnusluku, joka lasketaan ottelusta sen perusteella, mitä pelianalyysin maaliodottamat kertovat ”kenen olisi pitänyt voittaa peli”. Ehkä on turvallisempi sanoa, miten peli olisi myös voinut päättyä. MyCoazhin maaliodottama ja toteutuneet maalit korreloivat keskenään toissa kaudella SSL Damissa 0.91 korrelaatiolla. Nyt tuo ”ilma” on poistunut Endren pisteodottamista. TTG:llä se on vielä edessäpäin. Endre ja Thorengruppen olivat myös ennen kautta tehdyissä kausiennakoissa veikattu sarjan kärkikastiin.

Yhden SSL Damin tämän kauden kolmesta tulokasjoukkueesta eli Team Thorengruppenin suhteen on käyty poleemista keskustelua, onko kyse tulokkaasta vai vain kestomenestyjä IKSUsta uusissa pelipaidoissa – ”onko vihreä siis vain uusi oranssi”? Joukkueessa on 16 entistä IKSUn pelaajaa ja 10 edelliskauden Thorengruppenin pelaaja, joten IKSUsta ei ole enää kyse. Ei varsinkaan, kun Emelie Wibron odottaa vauvaa ja Sofia Joelsson kuntoutuu polviloukistaan ja heidän mukanaan joukkueesta on pois yhteensä 100 tehopistettä!

Oona ja Veera Kaupin onneksi asiat lopulta selkenivät niin, että urheilu-ura saattoi jatkua Uumajassa. Matkassa oli monta mutkaa ja vielä päivä (!) ennen kuin he olivat palaamassa kesäloman jälkeen takaisin Ruotsiin oli epäselvää, lähtevätkö he takaisin Uumajaan pakkaamaan vai asumaan. Vahvasti kauden ovat joukkueesta aloittaneet ykkösketjun Amanda Delgado Johansson, sentteri Myra Aggestål sekä puolustaja Ellinor Berling. Thorengruppenlaisista mahdollisesti keväällä pelattaviin U19 MM-kisoihin ovat tyrkyllä joukkueen kapteeni Maja Viström, joka on yksi salibandymaailman taitavimmista karvaajista, ja ainakin sentteri Moa Johansson sekä mahdollisesti hyökkääjä Nora Parkle ja puolustaja Nora Hedlund. Myös vain 17-vuotiaasta Agnes Plognerista tulemme vielä kuulemaan tulevaisuudessa.

Endre on tasavahva, hyvä joukkue, johon comebackin täksi kaudeksi teki yksi kaikkien aikojen SSL Damin parhaista maalintekijöistä Anna Jakobsson. Hän palasi 4 vuoden pääsarjatauon jälkeen takaisin huipputasolle ja oli ennen kautta ”luvannut” tekevänsä vähintään maalin per peli. Ja lupaamassaan tahdissa hän onkin ja maali per peli -tahti kertoo, että kyllä hän sniper on. Maalintekijä tarvitsee kolmea ”taitoa”: riittävästi taitoa teknisesti maalin tekemiseen (laukaisu ja liike), ymmärrystä siitä miten maalit pelissä syntyvät (pelinluku) ja sitten tuon, joka Jakobssonilla on enemmän kuin kohdillaan: halun tehdä niitä maaleja. Maalit eivät nimittäin synny, ne tehdään – useimmiten yhteistyönä!

Endressä on myös Ruotsin ehkä lupaavin maajoukkuepelaaja Ellen Bäckstedt. Hän joukkuekaverinsa Wilma Johanssonin kanssa dominoivat pari vuotta sitten Ruotsin U19-joukkueessa ja pyörittelivät tällöin vastustajat aivan solmuun. Bäckstedtin ominaisuudet riittäisivät aivan salibandymaailman huipulle, mutta hänen pelissään on vielä paljon ”junnumaista höntyilyä”: laukauksia nollakulmista, yksinyrittämistä ja yksinkertaisesti vain tyhmiä ratkaisuja. Wilma Johanssonin peli on puolestaan vain loivaliikkeistä muutoin aivan maailmanhuippua.

Endre jyrää kolmella tasavahvalla kentällisellä, eikä tietyllä tavalla juuri hyödykään tiivistämisestä, koska joukkue on niin tasaisen. Endren pelin heikkouksia ovat maalivahtipeli sekä pelin hitaus, joka suurimalta osalta johtuu heidän pakeistaan, jotka luulevat (lue: joille on opetettu), että juoksunopeus pallon kanssa on pelinopeutta, kun se on juuri päinvastoin, se hidastaa Endren peliä.

Endrellä ja IKSUlla on ollut aikaisimpina vuosina eniten katsojia kotipeleissään. Viime kaudella gotlantilaisella Endrellä oli keskimäärin 827 katsojaa, yhdessä pelissä Endre – Falun oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella paikalla sallitut täydet 300 katsojaa, mutta sen jälkeen koronarajoitukset tulivat myös saarelle.

Kyseisessä pelissä ykkösketjun pakkina pelaava Stephanie Boberg pelasi 18,4 minuuttia 5vs5 peliä ja pelaajan pallollinen peliaika oli 257 sekuntia ja pallonhallintaprosentti 82%. Ketjun peliaika on melko normaali, kun pyöritetään kolmen ketjun vaihdoilla ja pelissä on usein myös yv- ja av-peliä. Tuo 257 PlayerBallTimea tarkoittaa siis 4,5 minuuttia pallollista peliä ja se on paljon ja osoittaa, että Boberg on ketjussaan isossa pelintekijän roolissa.

Ykkösketju voitti pelinsä 5-1, ketjun maaliodottama oli 4,50-1,50, joten voidaan todeta, että tulostaulun luvut olivat tältä osin melko oikeat. Ykkösen peli olisi toki voinut päättyä vaikka 5-2 tai 4-1:kin. Maalia kohti laukaukset olivat 12-5 ja Corsi eli laukaukset kaiken kaikkiaan olivat 21-11. Toisin sanoen ketju oli todellakin dominoiva. Boberg teki ottelussa tehot 2+1 ja hänen tämän pelin pelaajakohtaiset maaliodottamaluvut (xGF-xGA) olivat 1,50-1,00. Nämä PlayerxGs sekä selittävät että ennakoivat niin pelaajan kuin kumulatiivisesti ketjun ja edelleen kumulatiivisesti koko joukkueen suorittamista: kuinka paljon hän on ”maaleja rakentamassa omalla joukkueelleen” pelissä ja kuinka paljon hänen suorittamisen ja ratkaisujen takia ”vastustaja saa maalipaikkoja”.

Bobergin vahvuudet pelaajana ovat hyökkäyssuuntaan ja laukaus, joka lähtee usein pitkästä kanttijuoksusta ja heikkoudet kuten xGA osoittaa juuri siinä puolustamisessa. Tässä pelissä hän laukoi kuudesti, joista neljä maalia kohti. Bobergin syöttötarkkuus oli 91% ja kaikkien pallollisten tapahtumien onnistumisprosentti 90%. Hän voitti pallon joukkueelle 17 kertaa ja menetti sen pelissä 10 kerran. Kaiken kaikkiaan hänellä oli pelissä 97 pallokosketusta ja hänen onnistuneen pallollisen pelin pallonetenemä oli 925 metriä ja keskimääräinen onnistuneen pallollisen pelin pelinopeus 4,0 m/s. Näillä pelaajatunnusluvuilla ei ole ihme, että hän on sekä Endren että Ruotsin maajoukkueen avainpelaajia.

Kuva: Stepanie Bobergin PlayerKPI’s ottelusta Endre – Falun, jossa Boberg teki tehot 2+1. Tutkakuva kertoo jo yhdellä silmäyksellä, että Boberg on pelaajaprofiililtaan ”pallollisessa pelissä dominoiva pelaaja”

Sarjan ensimmäinen kolmannes on sisältänyt ennakko-odotuksiin nähden kolme isompaa yllätystä. Siriusta monet odottivat täksi kaudeksi takaisin play offs -joukkueeksi parin heikomman kauden jälkeen, mutta sen tämän hetken kolmas sija on alkukauden suurin positiivisin yllätys. MyCoazh Services avusti kesällä kolmen ex-Koovee-pelaajan Tuulia Ahon, Johanna Homin ja Mia Valleniuksen siirtoa Ruotsiin ja kun silloin kysyimme päävalmentajan pelifilosofiaa, saimme vastaukseksi vain ”nopeampaa hyökkäyspeliä”. Ajattelimme silloin, että kait se nyt jotain muutakin pitää sisällään, mutta siinä se kyllä pelkistetysti oli. Sirius pelaa tällä hetkellä SSL Damin suoraviivaisinta peliä ja uuden päävalmentajan Marko Palosaaren taktiikka toimii.

Kun pelaaja on suunnittelee siirtymistä toiseen joukkueeseen ja vieläpä toiseen maahan ja liigaan, on hyvä selvittää potentiaalisen seuran ja joukkueen pelaajatilannetta, päävalmentajan pelifilosofiaa sekä pelaajien mahdollista roolia uudessa joukkueessa. Paikanpäällä olisi hyvä käydä ”haistelemassa pukukopin ilmaa” ja tutustumassa toisiin pelaajiin, joukkueen valmentajiin ja taustoihin, harjoitteluolosuhteisiin ja kaupunkiinkin, mutta näin korona-aikana se on toki ollut hieman haasteellista. Etukäteenhän ei kenelläkään voida peliaikaa mistään ketjussa luvata, se on aina ansaittava, mutta silti päätökset kannattaa tehdä harkiten, koska aina kokonaisuus ratkaisee. Ja siihen kokonaisuuteen kuuluu edellä luoteltujen kaukalon sisäisten asioiden lisäksi myös se elämä kaukalon ulkopuolellakin.

Viime korona-keväänä MyCoazh Services oli mukana avustamassa kaiken kaikkiaan kuutta pelaajaa heidän SSL-sopimusneuvotteluissa. Neuvotteluissa menee aina oma aikansa (pelaajien mielestä liian kauan), kyse on aina kahden kaupasta, toisella pitää olla tarve ja toisella halu ja kun ensin tämä ensimmäinen vaihe on ylitetty, sitten vasta ne varsinaiset neuvottelut sopimusehtoineen ja viilailuineen alkavat. Sopimusneuvottelut vaativat sekä kontakteja, tietoa että neuvotteluosaamista. MyCoazh Service’n vahvuus on siinä, että me pystymme tuottamaan pelaajista myös pelaajaprofiilit ja niiden tueksi videoklippejä, jos pelaajat eivät ole seuralle etukäteen tuttuja. Ja vaikka pelaajat olisivatkin esimerkiksi maajoukkuepeleistä tuttuja, pelaajaprofiili tuo myös tarkempaa tietoa pelaajan osaamisesta, taidoista ja jopa luonteesta. Tämän lisäksi meillä on käytännössä kontaktit kaikkiin TOP-4 salibandy maihin sekä melko tarkka tieto varsinkin SSL Damin joukkueista, pelaajista ja sarjan vaatimustasosta.

Siriuksella on selkeä taktiikka (nopeat käännöt jopa pallonmenetyksen uhalla, joukkueen pallonhallintaprosentti on tähän mennessä ollut keskimäärin vain 44% jopa ykkösketjulla), selkeät roolitukset (ykkönen on vastannut tähän mennessä lähes 2/3 maaleista, ketjun hyökkäyspelin tehokkuus on ollut 82-prosenttista = prosenttiosuus laukauksiin päättyneistä vaihdoista ja toisinpäin puolustuspelin tehokkuus 65% eli ykkösenkin peli on ollut hyvin avointa), he tiivistävät herkästi ainakin kahteen pakkipariin ja monissa peleissä myös ottelun puolivälissä tai viimeistään kolmannessa erässä vain kahteen ketjuunkin ja heillä on hyvät, peittävät, pystyssä pysyvät ja rauhalliset maalivahdit (torjuntaprosentit 81,8%).

Ennen kaikkea Siriuksen pelitapa ei tuota vastustajille nopeita ylivoimahyökkäyksiä. Sirius on itse tehnyt tähän mennessä yli puolet maaleista järjestäytyneistä hyökkäyksistä ja 39% maaleistaan nopeista tilanteenvaihdoista tai salamahyökkäyksistä (alle 4 sek). Alkukaudesta nopeat käännöt olivat Siriuksen ykkösase, mutta enää se ei niin hyvin toimi, kun vastustajat ovat jo scoutanneet heidän pelitapansa. Siriukselle puolestaan on tehty maaleista tasaisesti järjestäytyneistä hyökkäyksistä, nopeista käännöistä ja erikoistilanteista kaikista noin kolmannes. Puolustuspelissä Sirius ohjaa karvauksellaan vahvasti vastustajan hyökkäykset hyökkäävän joukkueen näkökulmasta vasemmalle kaistalle, josta sitten tulee vastaan sekä sentteri että jokaisen ketjun parempi puolustaja. Siriuksen avainpelaajia ovat suomalaiskolmikon lisäksi joukkueen kapteeni Klara Molin, Amanda Ljunggren, Jonna Vuontisvaara, Moa Svanström sekä maalivahti Matilda Östlund Visen.

Kuva: Siriuksen ykkösketjun ensimmäisen erän PassingMaps ottelusta Malmö-Sirius, josta on helppo havaita kuinka olennaisessa roolissa nro 20 Mia Vallenius ketjun pelinrakentelussa oli. Mitä paksumpi pallukka sen enemmän onnistuneeseen pelinrakenteluun kyseinen pelaaja on osallistunut (Mialla tässä pelissä ensimmäisessä erässä 18), pallukan paikka on kaikkien näiden onnistuneiden pelinrakennustapahtumien keskipiste ja nuolien paksuus osoittaa keiden välillä ja kärjen suuruus kumpaan suuntaan enemmän syöttöjä on onnistuneesti suoritettu. Mian pakkipari Moa Svanström on kuvion mukaan siis lähinnä vain toimittanut palloa Mialle, joka on käytännössä hoitanut peliä edistävän syöttelyn.

Pixbo on toinen tasavahva ryhmä, joka tulee olemaan keväällä sarjataulukossa korkealla. Expressenin fanien äänestyksessä se on rankattu jopa 40 prosentin mukaan koko sarjan ykköseksi. Pixbolla löytyy laatua joka pelipaikalta, mutta varsinkin puolustuksesta ja maalista, jossa viime MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu Lara Heini vesittää vastustajan maalintekoyritykset hyvän pelinluvun ja nopeiden refleksien avulla. Pieni koko on hänen ainut heikkous ja hän oli tiettävästi jossain pikkuoperaatiossa ennen kauden alkua, joten ihan täydessä pelikunnossa hän ei välttämättä vielä ole.

Joukkueesta puuttuu kuitenkin aivan maailmanluokan viimeistelijät, kun tsekit Denisa Ratajova ja Eliska Krupnova eivät ole vielä aivan sarjan terävimpään kärkeen pystyneet murtautumaan. Viime kierroksen pelissä Nackaa vastaan he selkeästi halusivat osoittaa arviomme vääriksi: Krupnova teki tehot 3+0 ja ehti vielä epäonnistua rankkarissakin ja Ratajova 2+0.

Pixbon pelistä kannattaa seurata norjalaisen taiturin Rikke Ingebrigtsli Hansenin peliä: hänellä on maaginen pelikäsitys ja loistava tekniikka, mutta fyysisissä peleissä hän jää pienen kokonsa takia täysin jalkoihin. Sen puolestaan hoitavat täydellisesti Mia Karjalainen ja Laura Manninen, jotka pelaavat joukkueessa vuodesta toiseen avainrooleissa. Myös Pixbo on hankkinut koronapakolaisen Tsekistä: erittäin mielenkiintoinen nuori ja taitava Michaela Kubeckova on värvätty joukkueeseen koko loppukauden kattavalla sopimuksella. Kubeckova kutsuttiin kesken Neuchatelin MM-turnauksen Tsekin naisten maajoukkueeseen, vaikka MyCoazhin mukaan hänen olisi voinut olla siellä jo alunperinkin. Hän dominoi pelejä U19-maaotteluissa ja hänessä on potentiaalia nousta Tsekin seuraavaksi ykkössentteriksi.

Kestomenestyjä KAIS Mora on aloittanut kautensa melko odotetusti. Mora menetti viime kaudesta käytännössä lähes koko ykkösketjunsa: maailman parhaaksi pelaajaksi neljästi valittu Anna Wijk siirtyi Storvretaan paikalliseen Allsvenskaniin, maajoukkuemaalivahti Amanda Hill lopetti ja kaikista yllättävintä oli, että MM-finaalissa 2019 Neuchatelissa ratkaisumaalin tehnyt Johanna Hultgren, jolla on voimassa oleva pelaajasopimus Moran kanssa, ei pelaa tällä hetkellä missään. Mora on kuitenkin jo nyt osoittanut, että se pystyy hyvän valmennuksensa ja avainpelaajiensa My Kippilän ja Moa Gustafssonin sekä Jenna Saarion johdolla taistelemaan SSL:n kärkisijoituksista tälläkin kaudella. Se pystyi kärkipelissä voittamaan Pixbon kotonaan, vaikka pelillisesti olikin tässä pelissä hieman alakynnessä.

Ja sitten tällä viikolla tuli uutinen, josta SSL-sisäpiiriläiset eivät yllättyneet. Kun Allsvenskanin pelit ovat keskeytetty koronan takia, siirtyy Anna Wijk lainasopimusella Moraan. Uutisen mukaan kyse on jouluun saakka lainasta, mutta kuten Anna Wijkin suomalainen äiti on tyttärestään sanonut: ”Ei hän pysty lopettamaan!” Eikä tietysti ole syytäkään, kun pelit kulkevat, joten emme ole kovin yllättyneitä, jos myös kevätkausi menisi Morassa.

Anna Wijk nimettiin juuri Ruotsin vuoden naisurheilija -kandidaatiksi, samoin kuin Ruotsin naisten salibandymaajoukkue -vuoden joukkue kandidaatiksi. Molemmat enemmän kuin ansaittuja nimityksiä ja osoittavat sekä lajin että pelaajien kunnioitusta ruotsalaisessa urheiluskenessä: AW on loistanut SSL Damissa yli vuosikymmenen kaudesta toiseen aivan huipputasolla ja Ruotsin naisilla on 7 MM-kullan voittoputki! Anna Wijk vaihtoi myös mailamerkkiään, joka ei ihan mitätön seikka ollut sekään. Hän oli nimittäin ollut useiden vuosien ajan Unihockeyn ykkösnaisnimi ja hänelle oli mm. tehty oma nimikkomailamallikin. Nyt hän kuitenkin halusi sinne missä parhaat pelaajat ovat eli Oxdogille. #BoostYourPerformance #OthersWillFollow

Toinen alkukauden ylisuorittaja sarjassa on ollut Warberg, mutta oletettavasti selittävänä tekijänä on enemmän suotuisa sarjan alkuohjelma, joten välttämättä koko kauden yllättäjäksi siitä ei ole, kuten viime kierrosten vieraspelitappiot KAIS Moraa vastaan 6-3 ja Endreä vastaan peräti 7-1 numeroin osoittivat. Maaliodottamat näistä peleistä olivat 7,00-3,50 ja 8,75-3,50, joten tappiot olivat myös enemmän kuin ansaitut. Joukkueella on uuden valmentajan myötä uusi selkeä ja selvästi myös toimiva pelitapa ja joukkueen pelinopeus on noussut selkeästi verrattuna edellisiin vuosiin. Silti joukkueen kaikki kaikessa ovat Andrea Envall ja Sandra Hawerman.

Täby on puolestaan Ruotsin värikkäin joukkue. Samalla tavalla kuin pari vuotta sitten mestaruuskaudellaan pelaajat savustivat valmentajan joukkueesta play offs -vaiheessa, nyt he tekivät sen vain pari viikkoa ennen kauden alkua. Täbyn vahvuus on maalintekovoima, kuten maalit per peli 6,13 kertoo, he voivat olla ottelussa montakin maalia jäljessä, mutta ilman maalivahtia nousta takaisin taistelemaan ottelun voitosta, koska joukkueesta löytyy fyysisiltä ominaisuuksiltaan täysin ylivertaisen Moa Tschöpin lisäksi taitavat maalintekijät Matilda Sjödin, Julia Croneld sekä Ranja Varli sekä ruotsalaisten itsensä kovasti kehuma puolustaja Lisa Carlsson. Ja tunnetusti heidän yv on ollut kaudesta toiseen sarjan eliittiä. Tavaramerkiksi on muodostunut Tschöpin pitkät ykkösellä annetut ja usein ilmassa tulevat syötöt takatolpalle, josta yleensä rightin pelaaja Croneld pistää pallot hyvällä prosentilla ilmasta sisään.

Täbyn heikkous on hyvästä maalivahdista huolimatta puolustaminen, kuten puolestaan päästettyjen maalien keskiarvo per peli 6,38 kertoo. Moa Tschöp pelaa peliä kuin me ikämiespelaajat: ei puolustusvelvoitetta ja hänelläkin on jokavuotisena tavoitteena saada itsensä pelaamalla kevääksi kuntoon. 

Kuva: Moa Tscöpin Results-kuva ottelusta Täby – Falun, paljon on omalla puolustusalueella (DEFZone) punaista eli epäonnistuneita suorituksia (9 DEFZoneErrors). MyCoazh Score oli vain 7+ ja Activity eli pallollisen pelin pelitapahtumia oli huikeat 121 kappaletta. Moan 11 laukauksesta vain 2 meni maalia kohti, hänen pitkien ja lyhyiden syöttöjen onnistumisprosentit olivat molemmat huippuhyviä. Palloja silti hukkui pelissä liikaa ja sekä vastustajan nopeissa käännöissä Moan innokkuus täyttää omaa puolustusta ja palata puolustajan tontille sekä hitaissa hyökkäyksissä 1vs1 puolustaminen ei häneltä tässä pelissä onnistunut.

Nousijajoukkue Falun käytti Tschöpin huonoa puolustusasennetta hyväkseen ja voitti Täbyn vieraissa peräti 4-8, vaikka kyseisen pelin maaliodottamien mukaan laskettu joukkueiden voimasuhteet (PowerRates) olivat juuri päinvastaiset. Maaliodottama oli tuossa pelissä melko tasan eli 5,25 – 5,00, mutta kiitos valmentaja Daniel Dalbjerin, joka muuten valittiin juuri myös USA:n naisten maajoukkueen päävalmentajaksi, täydellisen taktiikan ja Ruotsin nykyisen maajoukkuemaalivahti Aleksandra Durlingin ailahtelevaisuuden, tämäkin lopputulos oli mahdollinen.

Silloin kun maaliodottamaero on pelissä alle 0,5 maalia, käytännössä kumpi tahansa joukkue voi pelin voittaa, sen verran MyCoazh antaa myös onnelle merkitystä. Välillä Ruotsin maajoukkueen maalivahti Durlingille tietyssä moodissa tarttuu kaikki laukaukset, mutta toisinaan taas kaikki uppoaa, joka kertonee sekä puutteellisesta torjuntatekniikasta että ennen kaikkea jotain mielialapelaajasta. Maajoukkuetapahtumissa tuli usein vertailtua MyCoazh pelianalyysin maalivahtiarvioita maalivahtivalmentajalegenda Topi Tammisen arvioihin ja hyvin samoilla linjoilla olemme olleet. MyCoazhin avulla voidaan maalivahdeille tuottaa peleistä oma palautepaketti, jossa on sekä tilastoina kaikki tiedot laukauksista että videoklipit myös tilanteista. Ruotsin maajoukkueen kannalta Hillin lopettamispäätös avasi kilpailun Ruotsin ykkösvahdin paikasta nyt kun seuraaviin Uppsalan MM-kisoihin on melko tarkasti juuri vuosi aikaa.

Täby koki jo toisen kotitappion etukäteen ajatellen reilusti heikommalle vastustajalle, kun se hävisi viime kierroksella sarjanousija Lundille kotonaan 5-8. Sitä edeltävällä kierroksella joukkue oli romahtanut täydellisesti vieraspelissä Warbergiä vastaan ja hävisi kolmannen erän 7-2 ja koko ottelun 9-6. Ottelu oli hyvä osoitus siitä, miten korona voi tällä kaudella vaikuttaa pelien lopputuloksiin, kun Täbyn maajoukkuemaalivahti Durling ei ollut pelissä mukana ja Warberg tajusi kolmannessa erässä, ettei kakkosmaalivahti saa käytännössä oikein mitään kiinni. Kolmannen erän 13 laukauksesta maalia kohti meni 7 maaliin.

Lundia vastaan pelissä Täbyn 1-ketju pelasi kaiken kaikkiaan 28,5 minuuttia eli melkein puolet koko ottelusta. Moa Tschöp teki myös jonkin sortin ennätyksen, kun hänelle kertyi pallollista peliaikaa 7,5 min siis yhdessä pelissä oikeasti sitä aikaa pallon kanssa. Ja hänen Activity-luku oli 144 eli hänellä oli pallokosketuksia pelissä 144. Se on noin tuplasti enemmän kuin normiaktiivisen pelaajan sekä tapahtumista ja pallollisesta peliajasta.

Ottelun lopussa Moa vetäisi kevyen 10 minuutin ja 12 sekunnin ”vaihdon”! Tosin siinä molemmat joukkueet ottivat myös aikalisät ja syntyi 4 maalia, joten hän sai muutaman kerran otettua hörppyä välissä. Kyse on taktisesta uudistuksesta, jonka joukkueet ovat ottaneet käyttöön, jos ovat ottelun lopussa takaa-ajajina. Ne pelaavat entistä aikaisemmin ilman maalivahtia kuudella viittä vastaan, jolloin on melko varmaa, että maaleja syntyy, mutta kysymysmerkki on vain kumpaan päähän. Nyt uhkapeli ei Täbyä auttanut, kun molemmat joukkueet tekivät 2 maalia. Moa Tschöp heitti tuossa ajassa 5 palloa ilmassa takatolpalle, mutta nyt siellä oli Sjödin, joka ei osunut niihin mutta silti hän syötti molemmat nuo Täbyn IM-maalit ja molemmissa oli viimeistelijä Julia Croneld.

Moan ”pelaamalla kevääksi kuntoon” -projekti on siis ihan hyvin mallillaan. Paremmin kuin meillä ikämiehillä, joilta Pirkanmaan korona-nyrkki keskeytti pelaamisen. Mutta ei tällainen yhden pelaajan sooloilu millään lailla omaa joukkueetta auta pelejä voittamaan. Hän ei tuossa 10 minuutin jaksolla juurikaan puolustanut. Tässäkin pelissä hän oli enemmän aiheuttamassa vastustajan voittoa kuin lopulta auttamassa omaa joukkuetta voittamaan (PlayerxGs 1,65-1,85).

Täbyn kirjoilla on myös tyttömaajoukkueessa muutaman maaottelun hyvin tehoin ja omaperäisin tuuletuksin pelannut Jenna Taivaloja, mutta hän ei ole juurikaan vielä tällä kaudella pelannut.

Falun, yksi kolmesta nousijajoukkueesta, on Ruotsin liigan SB Pro, koska joukkueessa pelaa kolmet kaksoset ja he olivat vielä yksien kaksosten perässä myös kesällä. Falunilla on samoin kuin Storvretanilla suuret suunnitelmat tulevaisuudessa myös naisten joukkueiden suhteen, miehissähän näiden kahden dynastia on hallinnut ruotsalaista salibandyä viimeiset vuosikymmenet. Viime kaudella Morassa pelanneet Clara ja Frida Hellgren ja joukkueen paras maalintekijä kovalämärinen (!) Ingela Hansson ovat nimet, joita kannattaa seurata nuoren maalivahdin Ida Hedenin ja joukkueen kokeneen ja äärettömän nopean norjalaisen puolustajan Tone Einstolenin lisäksi.

Yksi mielenkiintoinen ”suomalaisjoukkue” on tukholmalainen Nacka, joka viime SSL-tulokaskaudellaan jo kolkutteli playoffs-paikkoja. Nackan avainpelaajia ovat olleet Vilde Rundfloen ja tyttömaajoukkueen hyvälaukauksinen Philippa Blom. Seuraan siirtyi kesän aikana ErVistä Daniel Westerlund ja Trine Sällström. Joukkue on aloittanut toisen SSL Dam -kauden vaihtelevasti, alku oli vaikea, mutta nyt näyttää siltä, että roolit ja pelitapa istuvat ja toimivat. Westerlund on päässyt pelaamaan laitaan, joka selvästi soveltuu hänelle tälle hetkellä paremmin ja Sällström 1-ketjun pakiksi yhdessä ehkä Ruotsin lahjakkaimman nuoren puolustajan Mathilda Ekenlinden kanssa. He täydentävät toisiaan hyvin, koska Ekenlinde on erittäin hyökkäävä puolustaja.

Sen sijaan suurin odotuksin hyvän viime loppukauden jälkeen tähän kauteen lähteneen Malmön alkukausi on ollut heikko. Se onkin alkukauden kolmas yllätys. Suomalaispelaajista Malmöön riveihin siirtyivät Tiltu Siltanen, Silja Eskelinen ja Inka Lampinen. Vahvistukset olivat siinä mielessä mielenkiintoisia, että joukkue olisi kaivannut lisää osaamista maalintekoon ja tämän suomalaiskolmikon vahvuudet ovat tietysti enemmän oman maalin suojelussa. Toki Eskelinen ja Lampinen maalejakin osaavat paikoista tehdä, kuten Inka osoitti, kun hänet oli laitettu alkuun Warberg-pelissä kolmosketjun laitahyökkääjäksi ja hän pisti jo ensimmäisessä erässä tehot 1+1.

Kaikki on edelleen ollut Malmössä viime kauden Ruotsin parhaaksi pelaajaksi valitun Ellen Rasmussenin varassa: jos hän ei syötä tai tee maalia, niitä ei vain synny. Esimerkiksi kauden avauspelissä, jonka Malmö hävisi yllättäen Karlstadille, Rasmussen oli joko syöttäjänä tai laukojana Malmön 30 laukauksessa kaikista 57:stä (53%). Vielä kovempia lukuja saataisiin, jos käytäisiin läpi jokainen laukaukseen päättynyt syöttöketju (kuka voitti pallon, ketkä olivat syöttöketjussa mukana, kuka antoi mahdollisen murtavan syötön, kuka laukaukseen johtaneen syötön ja kuka laukoi).  Joukkueen heikkoa alkukautta selittää myös varsinainen loukkaantumissuma, josta osansa ovat saaneet myös Lampinen ja Eskelinenkin.

Viime vieraspelissä Warbergia vastaan Malmö nousi kolmannessa erässä 5-2 tilanteesta aivan ottelun lopussa tasaihin ja voitti lopulta rankkareilla 5-6. Ratkaisevat kaksi viimeistä pelitilannemaalia iski ”uusvanha” vahvistus Rebecca Mårtensson, jolla on aikaisempaa Malmö-historiaa, mutta joka on pari viime kautta tehnyt kovia tehoja alemmilla sarjatasoilla. Ottelun voittomaalin viimeisteli rankkareilla yllätys-yllätys Ellen Rasmussen, joka myös sekä syötti Mårtenssonin molemmat maalit että teki niitä edeltävän pelitilannemaalin itse. Yleensä varmalta rankkariviimeistelijältä Silja Eskeliseltä sen sijaan pallo ensimmäisenä rankkarissa kesken harhautuksen karkasi.

Rönnby on ollut tähän mennessä myös pettymys, koska odotukset uuden päävalmentajan Andreas Harneskin johdolla olivat suuret. Harneskille tarjottiin päävalmentajan pestiä myös uumajalaisen Thorengruppenin miesten joukkueesta, mutta hän päätti jäädä Västeråsiin, jonne kesken viime kauden tuli. Harnesk tunnetaan pedanttina valmentajana, jonka intohimona on salibandy ja varsinkin pelaajien kehittäminen. Julkisuuteen ei ole tullut tietoa, miksi hän viime kaudella Storvretan miesten joukkueesta sai potkut vaikka seura taisi silloin olla sarjajohdossa, ehkä maailman parhaan seurajoukkueen pelaajat kyllästyivät kehittymiseen?

Rönnby on pelannut tasaisia otteluita ja se on pystynyt pelillisesti tasapäisesti haastamaan niin Thorengruppenin kotona kuin Pixbon vieraissa, mutta alkukaudesta tarinoiden eli pelien loppu on ollut heille lähes joka kerta heikko. Lopputuloksena tulostaululla on ollut koko ajan niukkoja 1-2 maalin tappiota, yksi jatkoajalla ja yksi rankkareillakin. Nyt kun kurssi juuri vaikutti kääntyvän, peruuntui ensin Rönnbyn peli Siriuksessa olleiden koronatapausten takia ja nyt sitten tuleva peli omassa joukkueessa olevan koronatapauksen johdosta.

Alkukaudesta Rönnbyn maalinteon tehokkuutta kuvaava ScoEff-tunnusluku oli 0,07, se oli sarjan heikoimpia ja tarkoittaa sitä, että kun keskimäärin joukkueen täytyy SSL Damissa laukoa 4 laukausta maalia kohti tehdäkseen yhden maalin ja kaiken kaikkiaan laukomaan 10,5 kertaa, Rönnby on joutunut laukomaan yhtä maalia kohden keskimäärin kaiken kaikkiaan 14,5 kertaa ja näistä 5,8 kertaa maalia kohti. Kärkijoukkueet tekevät maalin keskimäärin puolet vähemmillä yrityksillä eli noin joka kolmannella laukauksella maalia kohti ja 7,5 laukauksella kaiken kaikkiaan. Olennaisia tietoja laukauksesta on minkälaisessa tilanteessa (hyökkäystyyppi) se on lauottu, minkälainen maalipaikka on ollut kyseessä, onko tilanteessa vastustajan painetta ja minkälaisella laukauksella sekä mistä laukaus on lähtenyt ja mihin se on suuntautunut. Lienee turha mainita, mutta MyCoazh tilastoi tuon kaiken.

Rönnby onnistui sähläämään pelinsä sarjanousija Lundia vastaan ja voittamaan vasta jatkoajalla, voittomaali syntyi alivoimalla! Rönnby johti peliä kahdesti kahdella maalilla, sen pallonhallinta oli käsittämätön 67-33%, laukaukset maalia kohti 31-23 ja laukaukset kaikki eli Corsi peräti 63-42. Maaliodottamakin oli ottelussa kotijoukkueelle 7,50-6,00. Näillä KPI-luvuilla ottelu pitäisi voittaa aina.

Osin syynä niukkoihin tappioihin on yksinkertaisesti puutteellisessa materiaalissa, joukkueesta ei löydy riittävästi laatua, ei varsinkaan siihen salibandyn vaikeimpaan ja tärkeimpään asiaan eli viimeistelyyn. Mutta joukkueessa on kaksi todennäköistä tulevaisuuden SSL-helmeä: U19 maajoukkueen pallojonglööri Linnea Hammar ja Josefine Hagström. Junioreille kuitenkin tiedoksi, että pallon pomputtelulla lavan päällä ja ottelujen voittamisella tai edes salibandyn pelaamisella, ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sekin reeniaika kannattaisi käyttää esimerkiksi ilmassa tulevien pallojen hallitsemiseen. Olen pelannut salibandyä nyt yli 30 vuotta ja kerran olen pelitilanteessa tarvinnut lavan päälikanttia, ilmassa tulevia palloja pitää kesyttää joka pelissä. Hammar on nyt Ruotsin U19-joukkueessa, mutta hän debytoi varmasti muutaman vuoden sisällä myös naisten maajoukkueessa.

Karlstadille, Jönköpingille ja kolmannelle SSL-tulokkaalle Lundille MyCoazh ennustaa erittäin raskasta ja vaikeaa kautta. Karlstad on nyt jo romahtanut melko täydellisesti parissa pelissä. Karlstadin avainpelaajat ovat Frida Svahn ja Luize Bilinska, joista jälkimmäinen on MyCoazhin suosikkipelaaja. Pelaaja, jonka pelikäsitys ja tekniikka ovat aivan maailman huippua, mutta urheilullisuus kaukana siitä.

Juttelin hetken ennen TTG – Karlstad -peliä Uumajassa Karlstadin valmentajan Jan-Erik Vaaran kanssa. Hän on voittanut maailmanmestaruuksia Ruotsin maajoukkueessa sekä pelaajana että naisten ja miesten maajoukkueiden päävalmentajana. Karlstadin taktiikka TTG:tä vastaan oli yrittää häiritä mahdollisimman paljon kotijoukkueen peliä omalla kovalla pelillään. Pelin alkuun taktiikka toimi ja joukkue sai jopa rakennuttua itselleen hyviä maalipaikkoja, mutta koko peliä ei joukkue taktiikan noudattamiseen pystynyt ja loppulukemat pelistä olivat rumat 9-2 (MyCoazh oli muuten ennakoinut PowerRateseihin perustuen ottelun päättyvän 10-2 lukemiin!).

Katsomosta (silloin vielä Uumajassa sai olla peleissä 50 katsojaa) maskin takaa (ainoa maskia käyttänyt katsoja paikalla!) oli mielenkiintoista seurata pelianalyysin teon lisäksi myös mestaripelaajavalmentajan toimintaa penkin takana ja hänen kykyään ennakolta lukea peliä. Fläppitaulu nimittäin lensi lattialle jo pari sekuntia ennen kuin kotijoukkueen korkea karvi/prässi tuotti Karlstadin aavistuksen hitaasti reagoineelle pakille pallonmenetyksen (Steal) ja nopean takaiskumaalin (BlizzardAttack).

Jönköpingillä on nippanappa vertailun kestävät pelaajat ykkösketjuun, joka onkin heidän kaikki kaikessa eli Gabriella Strandberg, Alma Kilpeläinen, Emma Thorsson, Ellen Svensson ja Moa Jakobson. Kotipelissään he ottivat jo käyttöön kakkosketjun koko vaihdon kestävät pakki-pakki -syöttelyt ilman ajatustakaan hyökätä, näin ykkösketju pääsi aloittamaan vaihtonsa pallollisena (ShiftStart+). Ja tämä taktiikka tuntuu jopa toimivan. Viime kierroksella JIK nousi Falunia vastaan pelissä 2-6 -asemista viimeisen 1½ erän kirillään 9-6 voittoon. Maalivahti Sofia Blixtin heittokäsi ja ylhäällä kärkkyvät pelaajat, jotka osuvat ilmassa tuleviin palloihin, ovat Jönköpingin hyvin toimivan kääntöpelin avaimet.

Nousijajoukkueille SSL Dam on perinteisesti ollut melko armoton sarja, vaikka takana olisi ollut täydellistä dominointia edelliskaudella Allsvenskanissa. Lund vahvisti jo rivejään pari viikkoa sitten kahdella Tsekki-pelaajalla ja Lundin pelaajahelmi on 18-vuotias Minna Karlsson, joka paukutti SSL Dam -avauspelissään uskomattomat neljä (!) maalia ja on tähän mennessä tehnyt joukkueen 32 maalista 8. Myös sisaruksia Ella ja Hilda Hammeria sekä maalivahti Sara Gembackia kannattaa joukkueesta seurata.

Tsekin korona-pakolaiset maajoukkuepelaajat Michaela Mjelnkova ja Denisa Kotzurova olivat viime kaudella Tsekin liigan pistepörssin kärjessä ja siirtyivät Lundin riveihin, kun pelit omassa Tsekin liigassa koronan takia keskeytyivät. He vaikuttavat ok pelaajilta ja vei näköjään kaksi peliä aikaa totutteluun, jotta joukkue- tai ketjunpeli istui uomiinsa ja pelaajat tottuivat SSL Damin fyysiseen peliin. Täbyä vastaan Kotzurova teki tehot 2+3 ja Mjelnkova 1+0.

Nuori nousijajoukkue Lund on pelannut hyvin mielenkiintoisella karusellipeluutuksella sekä pelaajamerkillä omassa päässä. Ja kuten olettaa saattaa, eihän tuosta jälkimmäisestä mitään kovin hyvää ole joukkueelle seurannut. Historiallinen ensimmäinen voitto SSL:ssä tuli vihdoin viime kierroksella Täbystä ja antoi varmasti joukkueelle uutta puhtia ja uskoa. Kotiluolassaan he ovat pelanneet vasta kolme peliä ja kahdessa niistä hävinneet pelit vasta aivan pelin viime hetkillä.

Mielenkiintoista nähdä jatkuuko pelaajainvaasio Tsekistä tai Sveitsistä, jos näissä maissa koronapelikatkos venyy pidempään. Tosin kovin vakaa ei tilanne koronan suhteen ole Ruotsissakaan. Tähän mennessä suurin osa koronapelureista ovat olleet miespelaajia. Innebandymagazinetin huhuissa on nostettu esiin mm. Corin Ruttimannin ja Rönnbyn Harneskin yhteinen IKSU-menneisyys.

Suomalaispelaajien alkukausi

Oona ja Veera Kaupin eli KauppiTwinsien kausi on alkanut melko odotetunlaisesti. Ketjun peli on ollut uomissaan vasta viimeisissä muutamissa peleissä, mutta se ei ole sinällään ihme, koska alkusyksystä ketjun pelaajilla on ollut terveys- ja loukkiongelmia ja ketju ei juurikaan päässyt yhdessä reenaamaan. Nacka-pelissä Kauppien kakkosketju voitti pelinsä peräti 8-1 (vaikka maaliodottama oli vain 4,00-1,25) ja jos maalien hehkutuksesta puhutaan kannattaa käydä kuuntelemassa ottelun viimeisen maalin sokerinen kuvaus SSL Damin streamauspalvelusta. Ottelujen HighLightsit ovat ilmaiseksi kaikenkansan nähtävillä:

https://www.sportexpressenplay.se/video/s-highlights-nacka-wallenstam-ibk-team-thorengruppen-mfvlna

Oonan (3+1) ja Veeran (2+2) lisäksi tässä pelissä loisti Cornelia Fjellstedt (2+2), jonka kanssa pelaaminen on todistajalausuntojen mukaan nautinto. Fjellstedt on yksi salibandymaailman taitavimmista pelinlukijoista ja hän näkee hyökkääjien liikkeestä avautuvia tiloja ja syöttöväyliä. Harmi, että hän pelaa Ruotsin maajoukkueessa. Veera on tällä hetkellä koko liigan pistepörssin ykkösenä ja Oona viidentenä.

Kuva: TTGn 2-ketjun maalin johtanut ottelun toiseksi viimeinen (67.) vaihto ottelusta Nacka -TTG. Ketjun vasen laita on Moa Andersson numero 25, Veera Kauppi on sentteri numero 28, Oona Kauppi oikea laita numero 27 ja pakkeina ovat vasemmalla Sandra Svärd nro 8 ja oikealla Cornelia Fjellstedt numero 17. Ottelun pallonhallintaprosentti oli tuossa vaiheessa 53% TTG:lle. Vaihdon kokonaiskesto oli 67 sekuntia (Path count 3 x Avg. duration 22,33 sek), siinä oli 3 TTG pallonhallintajaksoa (Sequence) ja pallo oli 54 sekuntia TTG:llä hallussa. Vaihdossa Oona pääsi laukomaan kahdesti ja jälkimmäisestä maalipaikasta syntyi myös Sandra Svärdin loistavasta syötöstä selostajan kovasti hehkuttama maali. Grafiikassa jokaisella tapahtumalla (Event) on oma symbolinsa, joiden selitykset löytyy graafin oikeasta ylänurkasta. Pallon voitto (BallWin)/Sequencen alku on merkitty vahvennetulla ympyrällä, nuolet osoittavat pallon liikkeitä ja nuolen paksuus osoittaa syötön kovuutta. Oikealla alhaalla on laskentaa paljonko vaihdosta oltiin hyökkäysalueella (ATTZone) ja syvällä hyökkäysalueella (DeepATTZone) ja samat myös omalla puolustusalueella sekä onnistuneen pallollisen pelin pelinopeutta.

Siriuksen Mia Vallenius pelityyli istuu täydellisesti SSL Damiin. Mialla on pelaajana kaikki eväät kilpailla ”SSL Dams Årets Rookie” -palkinnosta. Ainakin tällä hetkellä hän on siinä kategoriassa MyCoazhin mukaan 5 parhaan pelaajan joukossa Lundin Minna Karlssonin, Nackan Mathilda Ekenlinden ja Daniela Westerlundin sekä Täbyn Vilma Nilsson de Gysserin kanssa. Valitettavasti vain päätökset tekee vielä Innebandymagazinet eikä MyCoazh. Mialla on pelaajana raamit pelata kovaa ja hänen sekä jalka- että pelinopeus on riittävän korkealla tasolla. Nyt SSL Daminkin vastustajat ja katsojat ovat saaneet nähdä kuinka Mia purkaa vastustajan kahdenkin pelaajan prässin ja nousee hanakasti myös laukaisusektorille, samalla tavalla kuten hän teki parina edeltävänä kautena Suomen naistenliigassa. Tehojakin on syntynyt pakin paikalta 8 peliin hyvät 3+4 ja nosto 2-ketjusta 1-ketjuun.

Johanna Homi ja Tuulia Aho ovat pelanneet Siriuksen kakkosketjussa ja täyttäneet roolinsa myös hyvin. Tehosarakkeet on molempien osalta avattu ja Homin SSL Damin avausmaali oli yksi alkukauden hienoimmista maaleista. Hauskaa maalissa oli se, että sitä paikallinen selostaja ei juurikaan hehkuttanut, mutta kun seuraavan maalin teki Amanda Ljunggren, sitä vasta sitten hehkutettiinkin, vaikka teknisesti Johannan maali oli huimasti vaativampi suoritus (sekä haltuunotto että laukauskin ilmasta). Homin ja Ahon pelissä on vielä pientä hiottavaa pelirohkeuden suhteen, osin se tulee varmaan myös kakkosketjun roolista, mutta he tulevat peliään petraamaan. SSL Damin fyysinen peli on myös pelote: jos pidät hetkenkin palloa eivätkä jalat liiku, löydät itsesi levynä maasta ja erotuomareilta on melko turha apuja anoa. Malmö voitossa, Tuulia ja Johanna juonivat kolmannen erän alun Siriuksen 3-4 -johtomaalin ja Mia puolestaan oli syöttämässä hienoa ykkösketjun vaparimaalia. Ja kun Tuulia pääsi ensimmäistä kertaa Siriuksen 1-ketjuun, hän teki voittomaalin kärkiottelussa Endreä vastaan juuri Mian syötöstä.

Pixbon kokenut kaksikko Mia Karjalainen ja Laura Manninen on aloittanut kautensa totutun hyvin, he ovat harjoittelun ja pelaamisen suhteen ammattilaisia. Viime kierroksilla yhden pelin tällä kaudella huilanneen Mian pelipaikkakokeilut jatkuivat ja hän pelasi taas pelin sentterinä. Parhaimman panoksen Miasta saa kuitenkin pakin paikalta, mutta jos valmennus tahtoo, Miahan menee vaikka maaliin. Laura Manninen on pelannut alkukauden Moa Anderssonin kanssa ykköskentän alla ja on päässyt myös pyörittämään ylivoimaa.

Viime pelissä Nackaa vastaan heidät oli laitettu kolmosketjun pakkipariksi ”lastenvahdiksi”. Kyseinen ketju oli hyökkäyssuuntaan erittäin junnuvetoinen ja hävisikin pelinsä 0-3, vaikka Pixbo voitti Nackan selvästi 4-8. Silti pakkipari tämän kolmosketjun alla pelasi suht ok pelin, tehtävä oli nyt vain mahdoton, koska hyökkääjäkolmikko ei juurikaan pystynyt pitämään palloa omilla (BallPoss 26%). Ketjun pallonhallintaprosentti oli koko pelissä 42, mutta pakkipari Karjalainen-Mannisen 86%!

Molemmilla Pixbon suomalaispelaajilla on edelleen vankka usko siihen, että he ratkovat tilanteen kuin tilanteen juoksemalla, kun pelinopeuden kannalta olisi olennaista tarvittaessa pystyä antamaan myös syöttö ykkösellä, mutta suomalaisduo tuo sekä seurajoukkueeseen että maajoukkueeseen tarvittavaa ammattimaisuutta, juoksunopeutta ja varsinkin kovuutta ja fyysistä peliä, siksi heidät oli todennäköisesti tässä Nacka-pelissä laitettu junioriketjun taakse.

Moran My Kippilä on aloittanut kautensa viime kauden polvikuntoutuksen jälkeen vahvasti. My pelaa isoja minuutteja ykkösketjun pakkina, dominoi peliä tutulla tyylillään ja on ratkaissut laukauksellaan myös pisteiden kohtalosta parissa pelissä Moralle. Hän on puolustajien pistepörssissä jaetulla toisella sijalla. Myös Jenna Saario pelaa nyt ykkösketjussa, mutta vasempana laitahyökkääjänä. Jennan kausi alkoi vaihtelevasti, mutta ykkösessä hän saa pelata Myn ja Moran ruotsalaisen ykköstähden Moa Gustafssonin kanssa ja lauantain kierroksella 6-3 voitossa Warbergista, Jenna kirjautti itselleen 3 syöttöpistettä. Maajoukkueen näkökulmasta Jennan kehittyminen pelaajana ja myös pelipaikka ovat avainkysymyksiä. Suomen maajoukkuevalmennus todennäköisesti toivoisi Jennalle mahdollisuutta myös näyttää osaamistaan ykkösketjun sentterinä.

Nackassa Daniela Westerlundia peluutettiin ensin kakkosketjun sentterinä, mutta nyt hänet on siirretty oikeaan laitaan ja se on vapauttanut selkeästi hänen peliään. Hän pääsee pelaamaan Nackan kanssa juuri 15 vuoden (!) pelaajasopimuksen solmineen seuraikoni Vilde Rundfloenin kanssa. Westerlund on kiittänyt luottamuksesta ja tehnyt 9 peliin hienot tehot tulokkaana 8+3 ja hän johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä. Hän on saanut myös vastuuta yv:llä oikeassa siivessä ja käyttänyt tilaisuutensa. Suurin osa Danielan maaleista on tullut noususta oikeasta laidasta tai kulmasta keskelle ja kanttivedosta. Hänen pelaajakehityksensä avainkysymys on, onko jo useamman vuoden reenaamista haitanneet terveysongelmat nyt vihdoin ja viimein selätetty, vielä vaikuttaa videokuvan perusteella, ettei ihan täydessä kolmen erän kunnossa olla. Maajoukkue kaipaa myös häntä.

Trine Sällström on päässyt pelaamaan Nackan ykkösketjussa pakkiparina ”Ruotsin lahjakkaimmaksi nuoreksi puolustajaksi” -kuvatun Mathilda Ekenlinden kanssa ja heidän yhteistyönsä toimii loistavasti. Trine pelaa hyvin peruspelinrakennuksen, mutta joutuu painetilanteissa ja puolustuksessa vielä liian helposti vaikeuksiin. Molemmille näille suomalaispelaajille oman pelaajakehityksen kannalta siirtyminen SSL Damiin on ollut ainut oikea askel. Molempien ex-ErVi-pelaajan ”ongelma” on ollut se, että heidät on nostettu liian aikaisin maajoukkueeseen ja siellä he eivät ole vielä pystyneet vastuuta kantamaan kansainvälisissä huippupeleissä, kun maajoukkuepeleihin valmistavia kovia pelejä ei kotimaan sarjasta ole saanut. Ja tämähän ei tietenkään ole pelaajien vika. Nyt vastuuta ja kovaa pelivastetta tulee viikoittain ja valmiudet pelata kansainvälisen tason pelejä kasvavat.

Malmö vahvisti puolustustaan peräti kolmella suomalaispelaajalla. Maalivahti Tiltu Siltasen SSL Dam avaus ei ole ollut odotetunlainen, kun joukkueen menestyskin on ollut heikkoa. Vieraspelissä Nackaa vastaan Tiltulle meni kolme kaukolaukausta, joista muutama olisi ehkä ollut otettavissa. Otos on kuitenkin liian pieni ja kautta on paljon jäljellä ja me kaikki tiedämme mihin Tiltu parhaimmillaan pystyy. Kolme viimeistä peliä onkin SB Prossa aina halutessaan pelanneelle Tiltulle mennytkin penkin puolella. Myös siinä mielessä lähtö SSL Damiin on pelaajille aidosti kova paikka, koska jos peli ei kulje, ei peliaikaa automaationa olekaan tarjolla. Onneksi tiedämme Tiltusta myös senkin, ettei tällaiset asiat kokenutta maajoukkuemaalivahtiamme hetkauta, mutta toki maalivahdin pitää saada myös pelejä alleen pelkkä harjoittelu ei riitä.

Silja Eskelisen pelityyli sopii myös SSL Damiin hyvin, mutta muutaman pelin pelipaikka vasempana laitahyökkääjänä on ehkä lievästi eksoottinen. Mutta Skånen paikallispelissä Lundia vastaan, joka avasi Malmön alkukauden lukot, Eskelinen pisti pari hienoa maalisyöttöä, joten hän pärjää kyllä pelipaikalla kuin pelipaikalla. Tässä pelissä hän loukkasi jalkaansa ja joutui jättämään pelin kesken, onneksi kyse oli vain pienemmästä nilkkavammasta.

Inka Lampinen on myös huilannut muutaman viikon, tiettävästi sormimurtuman takia. Hänellä ei ole vielä riittävästi pelejä, jotta onnistumista voisi varsinaisesti arvioida, mutta se on varmasti tullut Inkallekin selväksi, että kaikkia tilanteita ei voi enää yrittää ratkaista pelkästään pallon kanssa juoksemisella. Inkankin pelityyli ja urheilullisuus todennäköisesti istuu SSL Damiin hyvin.

Viime kotipelissä TTG:tä vastaan suomalaisista olivat jo Lampinen ja Eskelinenkin pelillä, joten pikkuvammoista oli päästy onneksi eroon. Tiltulle peliaikaa ei tullut vieläkään, vaikka maalissa ollut Elin Rosen ei varsinaisesti 3-6 tappiossa 65% torjuntaprosentilla loistanutkaan. Malmön valmentaja taitaa olla edelleen sama kaveri, joka ei muutamia vuosia sitten antanut Kooveen Emma Rantaselle juuri lainkaan peliaikaa.

Malmössä pelaa myös SSL Damin väriläiskä Yamou Njai, jolla on myös Suomen passi ja joka oli opiskelijoiden MM-kultajoukkueessa kesällä 2018. Njai on päässyt nyt pelaamaan Malmön tehonyrkkiin Ellen Rasmussenin ketjun alle, kun Inka loukkaantui, ja myös tehoja on tullut. Häneltä voi odottaa niin haastatteluissa kuin pelikentälläkin ihan minkälaisia ratkaisuja ja myös sammakoita tahansa.

Maaliero, maaliodottamaero, pisteet per peli ja pisteodottamaero eli MC:n ennustus joukkueiden voimasuhteista 6-7 pelatun ottelun jälkeen

Tässä siis ensin sarjatilanne eli Pisteet per peli (PPG) ja maaliero (GD) sekä maaliodottamien mukainen pisteet per peli (xPPG) ja maaliodottamien ero (xGD) 6-7 pelatun ottelun jälkeen. Grafiikkaa luetaan niin, että jos pisteiden ja pisteodottaman sekä maalieron ja maaliodottamaeron välinen ero on suuri, se tulee tasoittumaan kauden mittaan. Siksi MyCoazh ennustikin, että Thorengruppen, Endre, Sirius, Warberg ja Falun tulevat sarjataulukossa hieman laskemaan tai ainakin näiden joukkueiden pisteet per peli -tahti laskemaan ja puolestaan Malmö, Pixbo, Mora, Täby, Jönköping ja Rönnby tulevat sijoitustaan kauden mittaan petraamaan. Ja näinhän tässä jo Endren, Falunin, Pixbon, Moran, Jönköpingin ja Rönnbyn osalta parin kierroksen aikana kävikin.

Kaudella 2018-19 tehty vastaava ennustus puolessa välin kautta korreloi lopullisten pisteiden kanssa 0.97 (!) ja vain 4 joukkueen lopullista sijoittumista ja pisteitä runkosarjassa ei pystytty ennakoimaan. Nämä joukkueet olivat silloin(kin) Rönnby, Sirius, Jönköping ja täydellisesti loppukaudesta hyytynyt Göteborg. MC arviot eivät tietenkään ota huomioon joukkueiden välisten voimasuhteiden muutosta loukkaantumisten, sairastumisten tai mahdollisten korona-pakolaisten osalta.

Kuva: SSL Damin Pisteet per peli (PPG), Maaliodottamien mukaiset pisteet per peli (xPPG), Maaliero (GD) ja Maaliodottamaero (xGD) 6-7 pelatun pelin jälkeen

Tässä puolestaan päivitetty SSL Damin Pisteet per peli (PPG), Maaliodottamien mukaiset pisteet per peli (xPPG), Maaliero (GD) ja Maaliodottamaero (xGD) 7-9 pelatun pelin jälkeen

MyCoazh tekee ennustuksen lopullisista runkosarjan pisteistä ja sijoituksista viikonlopun tuplapelikierroksen jälkeen, kun runkosarjasta on kolmannes pelattu.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kolmen joukkueen kärki karkaa (TTG, Endre, Pixbo). Sitä seuraa 3 varman playoffs-joukkueen ryhmä (Mora, Sirius, Rönnby). Viimeiset playoffs-paikat tulevat tämän ennustuksen mukaan menemään Warbergille ja Täbylle. Pudotuspelien ulkopuolella jäisi silloin Malmö, Nacka, Falun ja Jönköping. Tämän hetkisen arvion mukaan karsijan ja suoran tippujan välistä kisaa kävisivät tasatahtia Lund ja Karlstad.

Aika tulee näyttämään, kuinka hyvin tai huonosti ennustukset osuvat kohdilleen. Ratkaiseviksi kuten aina kuitenkin muodostuvat sarjataulukossa peräkkäin olevien joukkueiden väliset nk. 6 pisteen pelit. Niiden lopputuloksen ”kääntyminen toisinpäin” ennakolta odotetusta kun voi yksin jo tasoittaa juuri sen 6 pisteen eron sarjataulukossa. Kaikkien onneksi pelit ratkaistaan kuitenkin edelleen pelikentillä pelaajien ja joukkueiden kesken ja kuten aikaisemmin on jo todettu keskimäärin joka kierroksella (7 pelissä) on ainakin yksi yllätyslopputulos MyCoazhille. Salibandyromantikoille ne eivät kuulemma ole yllätyksiä ja kuten tiedämme tällä elämänkokemuksella tässä elämässä – romantikot ovat aina oikeassa!

Toivottavasi pelit pystytään koronasta huolimatta jatkossakin pelaamaan. Tähän mennessä pelatuista 59 pelistä MC on pystynyt ennakoimaan ottelun voittajan etukäteen oikein 80-prosenttisesti, mutta täysin oikean lopputuloksen vain joka kymmenennessä pelissä. Keskimäärin jokaisella pelikierroksella on ollut siis yksi yllätyksellinen lopputulos.

Ottelun aikaisesti ensimmäisen erän jälkeen MyCoazh haarukoi ottelun voittajan oikein 66-prosenttisesti ja oikean lopputuloksen +- 1 maalin vaihteluvälillä molemmille joukkueille 53-prosenttisesti sekä kahden erän jälkeen ottelun voittajan 85-prosenttisesti ja lopputuloksen +-1 maalin vaihteluvälillä molemmille joukkueille 72-prosenttisesti oikein. Tuo +- 1 maali molemmille joukkueille tarkoittaa salibandyssä kuitenkin lähes aina 9 eri lopputulosvaihtoehto.

Parhaiten ottelujen lopputuloksia selittävät maalinteon tehokkuus (ScoEff) ja tietysti sen toinen puoli eli vastustajan maalivahdin torjuntaprosentti (Save%) sekä keskimääräinen onnistuneen pallollisen pelin pallonetenemä (BallAdvancement) ja pelinopeus (BallPlaySpeed). Parhaimmat joukkueet hätyyttelevät 4,0 m/s keskinopeutta onnistuneessa pallollisessa pelissä, heikoimmat pelaavat vain 3,3 m/s vauhdilla ja pallo liikkuu onnistuneissa suorituksissa alle 5 kilometristä lähes 10 kilometriin.

Ottelun voittanut joukkue on hallinnut myös pallollista peliä lähes 2/3 voittopeleistä ja tästä kuten oikeastaan kaikista muistakin keskeisistä tulosmittareista (KPIt) vielä olennaisempia tietoa saadaan, kun peliä tutkitaan ketjuttain ja pelaajittain. 75% peleistä on päättynyt keskimäärin nopeampaa pallollista peliä pelanneen joukkueen voittoon. Ottelun avausmaalin tehnyt joukkue on puolestaan voittanut pelit tähän mennessä 60-prosenttisesti. 57 prosenttia peleistä on päättynyt kotijoukkueen voittoon.

MyCoazhin avulla voidaan tutkia myös miten jokaisen joukkueen maalit ovat syntyneet (minkälaisista hyökkäyksistä, minkälaisista maalipaikoista ja minkälaisella laukauksella) ja esimerkiksi miten nopeita minkäkin joukkueen erilaiset hyökkäystyypit ovat, mitkä ovat ketjujen hyökkäystehokkuus eli kuinka monta hyökkäystä päättyy laukaukseen tai vastustajan laukaukseen, ketjujen peliaikaa sekä esimerkiksi vastustajan pelitapaa syöttökarttojen (PassMaps) tai laukauksiin päättyneiden syöttöketjujen (SeqEndShots) muodossa. Näistä kaikista pystytään myös tuottamaan valmennuksen tarvitsemat videoklipit kuten mm. maajoukkueille tehdään.  

MyCoazh & AISpotter yhteistyö

MyCoazh keskittyy tällä hetkellä SSL Damiin sekä jalkapalloon. Olemme yhteistyökumppanimme oululaisen konenäköfirman AISpotterin kanssa kehittämässä menetelmää, jossa pystymme aluksi jalkapallossa yhdistämään sykemittareista saatavaa pelaajien GPS liiketunnistustietoa MyCoazhin pelitapahtumatietoon, hienosti sanottuna Polarin Team Pro sykemittarein kerättyä GPSTrackingDataa MyCoazhin EventDataan. Tiettävästi tämä systeemi on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen ja sen ydin on AISpotterin konenäköohjelman kyky paikallistaa vastustajien pelaajat sekä pallo toisen joukkueen GPSTrackingDatan ja otteluvideon avulla.

Näin saamme GPSDatan avulla laskettua sekä molempien joukkueiden pelaajien liiketunnistustiedot että melko paljon myös EventDataa pelkillä johtopäätöksillä molempien joukkueiden pelaajien liikkeestä (ketjun ”parviliike” paljastaa, vaikka ainahan ketjussa voi olla joku pelaaja, joka juoksee pelitilanteeseen nähden täysin väärään suuntaan😉). Nyt meillä on muutamat ensimmäiset jalkapallopeli tällä tavalla jo analysoituna, mutta tämän vuoden puolella projektin ensimmäinen vaiheen valmistuttua saamme automaattisesti mistä tahansa otteluvideosta, josta saamme toisen joukkueen GPSDatan, laskettua myös OPPGPSDatan ja osan EventDatasta. MyCoazhin manuaalisen näpyttelyn aika alkaa kohta olla ohi.

Sama juttu on tehtävissä myös salibandyyn, kunhan pelaajien liiketunnistuslaitteiden hinnat tulevat hieman alaspäin. Oheisessa videossa on jalkapallosta näyte siitä, minkälaista animaatiota TrackingDataa ja EventDataa yhdistämällä voimme jatkossa peleistä tuottaa. Kyse on Voronoi-diagrammista, joka havainnollistaa sekunti sekunnilta pelistä kuka hallitsee jalkapallokentällä mitäkin tilaa ja mihin sitä tilaa pelaajien liikkeiden johdosta syntyy. Tämä on futisanalytiikan ”hottiest hottia” juuri nyt ja vaikka eri lajeista onkin kyse, monet pelin ja varsinkin analytiikan lainalaisuudet pätevät myös salibandyyn.

Molemmissa peleissä on kyse kumulatiivisesta invaasiopelistä, jossa ei ole itse asiassa analyytikon silmälasein katsottuna mitään kovin kompleksista vaan selkeästi rajattu kenttä, vain yksi pallo, kaksi maalia, samanaikaisesti normaalisti 12 (tai jalkapallossa 22) pelaajaa yrittämässä yhdessä tehdä maalia ja estää vastustajaa maalinteossa, melko selkeät pelinsäännöt joita kentällä olevat erotuomarit toki soveltavat hyvin eri tavoin ja kentän laidalla valmentajat, jotka yrittävät parhaan taitonsa mukaan vaikuttaa eri tavoin pelin kulkuun, mutta ennen kaikkea pelissä on hämmästyvän vakiomäärä (+- 10%) erilaisia otteluiden voittamiseen ja häviämiseen liittyviä tapahtumia (Standard Sum Theory) ja jossa pallollinen peli on aina erontekijä ja palloton peli sen eron tekemisen mahdollistaja – molempia tarvitaan.

Peli itsessään on välillä myös kaaottista ja siinä on käsittämätön määrä erilaisia mahdollisia lopputulemia ja kuten aina, kun ihmisistä on kyse, se on myös messy, siinä sekoittuvat ihmisten erilaiset tavat havainnoida todellisuutta, antaa asioille merkityksiä ja nimiä, se on monimutkaista vuorovaikutusta, jossa myös osallistujien erilaiset motivaatiot vaikuttavat lopputulokseen. Pelin jälkeen tulostaulu kertoo miten peli päättyi ja pisteet jaettiin – ja MyCoazh sen jälkeen miksi?

Video: Jalkapallopelin Voronoi-diagrammi

Jussi Kauppi

MyCoazhServices

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s